Naistenpäivää kaikille

6.3.2015

Kuluvalla viikolla on mediassa ollut monella tavalla esillä naisten asema meillä ja muualla. Vasta nyt räppäsi mieleen syy - tulevana sunnuntaina on kansainvälinen naistenpäivä.

Suomen Ammattiliittojen Solidaarisuuskeskus (SASK), jonka jäsen myös Pardia on, tekee työtä ammatillisen järjestäytymisen ja inhimillisten työolojen puolesta ympäri maailmaa. Naistenpäivänä voit tarjota kehitysmaiden naisille mahdollisuuden kuulua ammattiliittoon tekemällä lahjoituksen osoitteessa www.sask.fi/lahjoita.

Lahjoitus hyvän tekemiseen ei ole yksinomaan omantunnon puhdistamista. Jos järjestäytyneet työntekijät pääsevät neuvottelemaan säällisistä olosuhteista ja tolkullisesta palkasta muuallakin kuin länsimaissa, on myös suomalainen työ kilpailukyvyltään piirun verran paremmassa asemassa.

Iloista naistenpäivää!

Päivitetty: 2019