Liiton hallitus koolla Loviisassa

20.8.2013

Prounionin hallitus ja jäsenyhdistysten puheenjohtajat kokoontuvat jo perinteeksi muodostuneeseen loppukesän seminaarikokoukseen 28.-29.8.2013. Kokous on tällä kertaa Loviisassa.

Seminaarissa etsitään jäsenten työpaikkoilla tapahtuvien muutosten kautta tulevan liittokokouskauden 2014-2015 toiminnan painopisteitä.

Alkavaan edunvalvontasyksyyn on ladattu paljon odotuksia joka suunnalta. Isänmaa tarvitsee pelastajansa ja operaatiossa on takuuvarmasti tehtävä varattu myös meille palkansaajille. Budjettiriihi ajoittuu samaan ajankohtaan liiton hallituksen seminaarin kanssa ja tarkastelemme myös vuoden 2014 talousarvioehdotuksen vaikutuksia jäsenillemme.

Hallituksen pohdinnoissa on hyvänä apuna juuri päättynyt jäsenkysely, jonka tuloksia paraikaa kootaan yhteen. Palautetta antoi huikeat 527 jäsentä, josta kiitos heti tuoreeltaan. Tuloksista tiedotetaan luvatulla tavalla heti analyysin valmistuttua.

 

 

Päivitetty: 2019