Työttömyyskassan sääntöjä uudistettiin

21.8.2017

Työttömyyskassa Statian edustajisto käsitteli kesäkuun kokouksessaan sääntömuutokset, jotka Finassivalvonta vahvisti elokuussa. Muutoksilla mm. päivitettiin jäsenyyden ehtoja vastaamaan toimintaympäristön muutosta ja kevennettiin kassan hallintoa.

Julkista tehtävää hoidetaan yhä useammin viranomaisen sijasta organisaatiomuodoltaan hyvin vaihtelevissa yhteisöissä tai yrityksissä. Statian jäsenyyden ehtoja modernisoitiin vastamaan ja tapahtuneita ja tulevia muutoksia. Kattava kirjaus mahdollistaa laajan jäsenkunnan.

Jäsenen tärkein velvollisuus ja jäsenmaksujn maksaminen. Uuden sääntökirjauksen jälkeen jäsen voidaan erottaa, jos jäsenmaksut ovat työssäolojakson alusta lukien neljältä kuukaudelta maksamatta. Vanhoissa säännöissä vastaava kirjaus oli kuusi kuukautta.

Jatkossa edustajisto päättää hallituksen jäsenten lukumäärän ennen jäsenten valintaa. Hallituksen kokoa saatiin pienennettyä ja näin hallintoa järkevöitettyä.

ProUnionin jäsenten muodostamasta asiamiespiiristä kassan hallitukseen valittiin Leena Hiljanen ja hänen varajäsenekseen Päivi Lundahl. Molemmilla on pitkä kokemus työttömyyskassan hallinnosta ja vahva näkemys kassajärjestelmän  haasteista.

Sääntömuutokset löytyvät kokonaisuudessaan erillisestä liitteestä.
 

Päivitetty: 2019