ProUnionin valtuuston ehdokasasettelu käynnistyi

2.9.2016

Rautakanki on jäykkä, mutta sitä voi käyttää myös vipuvartena. Ammattiliitto voi olla vipuvarsi, jolla teemme työelämästä parempaa.

Ammattiliitot näyttäytyvät julkisuudessa usein notkeina kuin rautakanki. Mielikuvat joutavat roskikseen. Me olemme tosissamme, mutta emme tosikkoina päättäneet uudistaa oman liittomme toimintaa. Pönöttämisen sijaan haemme hyvää pöhinää.

ProUnionin ensimmäisen valtuuston ehdokasasettelu on käynnistynyt 1.9.2016 ja se jatkuu keskiviikkoon 21.9.2016 klo 16.15 saakka. Kymmenestä vaalipiiristä valitaan yhteensä 30 valtuutettua, joiden toimikausi on kolme vuotta.

Nyt sinulla on mahdollisuus tarttua tilaisuuteen ja asettua ehdolle valtuuston vaalissa. Vilkuilkaa yhdessä ympärille, pohtikaa kuka omalta työpaikaltanne olisi hyvä ehdokas ja pyytäkää porukalla häntä suostumaan ehdokkaaksi.

Valtuuston jäsenet ovat keskeisessä asemassa, kun jäsenille merkityksellistä edunvalvonnan tavoitteista päätetään tai sovitaan miten rahaa työpaikkatason toimintaan kohdennetaan. 

Työelämä muuttuu hurjaa vauhtia. Ammattiyhdistysliike ja – toiminta pysyy elämänmenossa mukana vain aktiivisten jäsenten avulla. Tarvitsemme innostuneita ja maailmanmenosta kiinnostuneita ehdokkaita, jotka haluavat toimia oman työpaikkansa äänitorvena.

UNOHDA TURHA KAINOSTELU JA  ASETU REIPPAASTI EHDOLLE VALTUUSTON VAALISSA!

Päivitetty: 2019